tiistai 14. maaliskuuta 2017

Valossa on toivonkipinää

Yksi suomalaisista suosikeistani luontovalokuvauksessa on Heikki Willamo. Hän kuvaa maailmaa mystisenä ja mustavalkoisena. Willamon kuvissa aurinko on jo laskenut ja metsässä on hämärää. Vaikka ihailen Willamon kuvia, en ole koskaan itse päässyt sinuiksi mustavalkokuvien kanssa.

Minä haluan kuviini synkän metsän tunnelmaa, jossa kuuset varjostavat kuvauspaikkaa joka puolelta. Kuusen oksien läpi pääsee kuitenkin aamuauringon säde, joka valaisee kannon nokkaan lehantaneen tiaisen. Valo osuu tiaisen ohuisiin siipiin ja pyrstöön, ja värjää ne hentoihin sateenkaaren väreihin.

Kuvauspaikkani linnut ovat niin tottuneet minuun, että ne tulevat ottamaan tarjoamani pähkinämurskan kädestäni. Kuusi-, hömö- ja sinitiainen ovat ruokinnalla saatuja "käsipinnoja", mutta tali- ja töyhtötiainen eivät kädelle tule.

Kuvassa sinitiainen on istahtanut pikkuisen kannon nokkaan. Minun kuvieni mystisyys tulee pimeästä metsästä sekä aamuauringon luomasta valosta ja väreistä, joita kuvassa on kuitenkin niukasti. Osa kuvieni synkkyydestä johtuu kaikista synkistä tapahtumista, joita elämässäni on viime vuosina ollut. Kuvissani on aina myöskin valoa, toivonkipinää. Sateenkaarisiivet kantavat.
 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti